Leppoisaa sunnuntaipäivää viettäessäni vilkaisin kalenteriin, ja viiden kuukauden auparointipestiäni on jäljellä enää kuusi viikkoa!! Haluan tästä loppuajasta rutistaa ehdottomasti kaiken mahdollisen mukaani takaisin Suomeen ja kokemuksien kultaiselle hyllylle. Ajattelin, että asiasta kirjanpito saattaisi motivoida tekemään asiat täysillä ja itsensä haastaen. Myös liikunta ja syömisten seuranta kuuluu ehdottomasti tämän puolentoista kuukauden bloggauslistalle, nimittäin kuulun juuri niihin onnettomiin, jotka eivät täältä suklaan (ja meidän perheessä pastan) luvatusta maasta selvinnyt ilman lisäkiloja... Niiden kimppuun pureutuen!

Ehdottomasti haluan tavata mahdollisimman paljon uusia ja vanhoja sveitsituttavuuksia, luoda kontakteja, jotka mahdollisesti kestäisivät vielä vuosien päähän. Tosin tiedän, että sellaisen mielettömän tuttavuuden olen täältä jo löytänyt, joka kylläkin on jo palannut takaisin kotosuomeen jatkamaan opintojaan. Ja tottakai hostperheeni jää taatusti pitkäaikaiseksi ystäväksi ja täällä tullaan vierailemaan usein. Onneksi suuremmilta ongelmilta on selvitty ja kertaakaan ei ole mistään tarvinnut riidellä tai kiistellä. Hostäitini on 27-vuotias, joten odotin ja halusinkin ennemminkin syvän ystävyyssuhteen kuin jäykän työnantajasuhteen. Enkä tarvitse toista äitiä, Suomessa minulla on jo paras mahdollinen ennestään. Joten olen todella tyytyväinen näihin asetelmiin, jotka täällä on meidän välille muodostuneet. Tottakai jotkut asiat alkavat tympiä kun vielä "tässä iässä" muutat jonkun toisen nurkkiin asustamaan. Jokaisella naisella on oma tapansa tehdä asiat ja luulen, että talonemännälle oli kovempi paikka ottaa tänne heidän kotiin joku asumaan kuin hän osasi alunperin kuvitella. (Olen siis ensimmäinen au pair tässä perheessä. Seuraaja on jo valittu ja kivi tippui sydämeltä kun kuulin, että he haluavat uuden au pairin. Enemmän tai vähemmän positiiviset kokemukset ovat siis olleet molemmin puolisia.) Sveitsiläisen mentaliteetin omaavina kovin moni asia on tarkkaa ja täsmällistä. Yleissiisti suomineito oli hetken pää pyörällä, kun leivänpaahdin pitää ravistaa tiskialtaan päällä ennen KAAPPIIN laittamista ja ananaspurkit tulee pestä saippualla kierrätysboksiin laitettaessa. Monesti ollaan käyty keskustelua siitä, että miten ne keittiön tasot tuleekaan pyyhkiä leivänmuruista. Teen sen siis luutulla, joka kerta kun jotain tasolla teen ja sen jälkeen rikkaimurilla lattialta. Kun vielä senkin jälkeen on tullut sanomista siitä, että jos voisin tehdä toimen vielä huolellisemmin, hieman ehkä suutahtaneena sanoin tekeväni todella parhaani ja näytin kuinka homman hoidan. Eli tästä lähtien: Luuttu, luuttu+saippua ja pyyhkeellä kuivaus - joka kerta. Ymmärrän kyllä, että meillä jokaisella on neuroosimme ja tämä todellakin on hänen, mutta ottaen huomioon, että heidän makuuhuoneensa ja kylpyhuoneensa ovat kuin pommin jäljiltä en oikein pysty tajuamaan moista liioittelua. Ja hän haluaa neljä lasta. Hyvää hyvyyttäni siivosin heidän jääkaappinsa perheen ollessa Egyptissä lomailemassa ja jääkaappi oli jään ja moskan peitossa. Valehtelematta heitin ruokaa kilon verran roskiin koska niiden päiväys oli vuoden 2007 puolella!! Ilmeisesti tämä isonlinjan siisteys ei ole niin oleellista kuin ne perkeleen murut. Maassa maan tavalla.

Nyt toteuttamaan näitä suuria haaveita tehdä kaikki mahdollinen tänä kuutena viikkona ja suuntaan KÄVELLEN tapaamaan täysin uutta tuttavuutta iltateen merkeissä. Toivottavasti säät pysyy näin hyvänä kuin tänä viikonloppuna on ollut. Työskentelen esimerkiksi ensi viikolla paljon enemmän kuin aiemmin ja yksi vuotiaan kanssa sadepäivät neljän seinän sisällä ei välttämättä sovi näihin kuuden viikon suuriin suunnitelmiin tutustua itseeni, olla kulturelli ja sopivasti sosiaalinen. Teki kyllä hyvää käydä piipahtamassa Suomessa viime viikolla. Sai motivaatiota tänne Sveitsiaikaan ja näki mitä hyvää siellä onkaan odottamassa kun täältä kotiudun ja se näky antoi paljon aihetta haaveiluun ja toivomiseen, että aika kuluisi nopeasti!!