Muailmalla ollessa bloggaus ei todellakaan toimi niin, että kirjoitat ~2vkon välein. Nytkin on niin paljon kahdessa viikossa tapahtunut, etten tiedä mistä aloittaa enkä taida kaikkea muistaakaan!
Edellisenä viikonloppuna todellakin isä ja pikkusisko tulivat käymään ja vietimme oikein mukavan muutaman päiväisen. Muunmuassa suklaatehdas - mmm - ja eläintarha tulivat käydyiksi. Säät täällä muuttuivat kyseisen viikonlopun aikana toodella radikaalisti ja kylmä tuli. Sainkin pienen flunssanpoikasen riesakseni, onneksi, sillä eläintarhan mäkiä tampatessamme kauhistelin omaa huonoa kuntoani kun en vain olisi enää jaksanut kävellä! Sain sitten flunssasta syntipukin...

Paljon söimme ulkona ja erittäin hyviä ruokakokemuksia tuli keräiltyä sveitsinravintoloiden listoilta. Pääasiassa tosin italialaispainotteista. Täällä perussveitsiläinen ruoka on aika kiven takana. Tiina, pikkuserkkuni Helsingistä, vauditti tätä viimeistä viikonloppuani täällä Zürichin ruskassa. Kävimme muunmuassa Zermattissa alppivaelluksella ja olisimme halunneet päättää (kyseisen) päivämme sveitsiläiseen, kohtuuhintaiseen perinneruokaravintolaan. Turistimylläkkä-Zermattista sitä paikkaa ei löytynyt ja kaikki perinteinen oli siinä 30-40 frangin korvilla. Hypättiin sitten todella pikapäätöksenä junaan ja suuntasimme Vispiin, jossa on Bernin junan vaihtopaikka. Jäimme sinne ja pieni, idyllinen kylä olikin näkemisen ja kokemisen arvoinen. Meneillään olivat juusto ja viini-messut. Maistelimme siellä suussasulavan hyviä juustoja ja erilaisia pullia ja herkkuja. Ravintoloiden listat kiersimme läpi ja päädyimme yhteen suhteellisen edulliseen (15fr/annos) kulmaravintolaan joka osoittautuikin ennemmin miestensuosimaksi kulmabubiksi. Ymmärrän kyllä miksi juomat vievät annoksista voiton. Ruoka oli aivan järkyttävä pommi! Oma alpimakaronini oli jotenkuten syömäkelpoista, mutta Tiinan "perinnelautanen" oli seuraavanlainen: Siivu vehnäleipää, jonka päällä kinkkusiivu, tämä herkkuyhdistelmä oli vuorattu kahdella sentillä juustoa ja rasvaa ja päälle paistettu muna - voilá! Ainiin ja annosta sulostuttamaan 2 suolakurkkua.

Zermatt itsessään oli kovinkin suloinen. Alppikylässä ei autoja tunneta, ainoa kulkuväline hevosvaunujen lisäksi on sähkötaksi. Rakennukset olivat upeasti vanhaan tyyliin entisöityjä ja tunnelma oli ainutlaatuinen. Takana nouseva Matterhorn, eli Tobleronehuippu oli mieletön näky! Harmittamaan ehkä vähän jäi, ettei kummaltakaan löytynyt 90 frangia ylimääräistä, jolla hissi olisi vienyt korkeimpaan kohtaan jonne Euroopassa pääsee. Mutta reissu oli itsessään jo todella upea - kiitos hyvän seuran!

Perinteisen Zürichkiertelyn ja kuulumistenvaihdon lisäksi päädyimme muun muassa Mexican & Margaritas iltaan, mikä olikin oikein kiva ja miellyttävä tapahtuma kunnes suomalaisittain ylenannoin siinä kahdentoista korvilla - terveisiä vaan kotiin - mitään ei olla opittu!! Tämä pirjon tervehtiminen (ei niin kovin pienelle) Parazeplatzille oli itseasiassa loppujen lopuksi oikein hyvä asia. Aiemmin päivällä oltiin puhuttu hostmamini kanssa, että menemme Tiinan kanssa vain meksikolaiseen ravintolaan kavereiden kanssa, koska kummallakaan ei ole rahaa klubeille, vaikka olisi kiva mennä kun viimeinen iltakin! Tämä itkuvirsi (joksi sitä en kyllä tarkoittanut) poiki keittiönpöydälle 100fr, nyt voitte mennä klubille.. Apua! En ole tarkoittanut yhtäkään pahaa lausetta heistä!!
Noh, homma meni siis niin, että klubille ei mennyt rahaa ja meksikolaisessakin pöytäseurueessamme oli joku ällöpollea sijoituspankkiiri tai muuta yhtä epämukavaa ja hän sitten päätti maksaa meidänkin laskun. Eli 100fr just for me!

Eilen kun laitoin Sophien nukkumaan ja tajusin miten vähissä aikani täällä enää on niin kyyneleet kirposivat silmäkulmiini. Tämän päivän jälkeen virallisia työpäiviä on enää kaksi! Se ei ole mitään! Kyllä täältä itkun ja riemunsekaisin tuntein kotia kohti lähdetään. Tiedän, että Suomessa odottaa ihana elämä, jota oikeasti haluan jatkamaan. Haluan kohti uusia haasteita. Seuraava suuri tavoite on päästä yliopistoon - ja itseasiassa minulla ei ole edes varavaihtoehtoja, joten todellakin töitä on tehtävä koko kevät. Eikä ainoastaan kirjojen parissa, vaan myös työtä josta tienaa. Onneksi sain työvuoroja jo pian palaamiseni jälkeen ja arki alkaa toivon mukaan letkeästi rullaamaan. Olen kuullut niin kamalia sopeutumisvaikeuskertomuksia, että vähän kammoksuttaa mitä siellä sitten eteen tuleekaan, mutta lippu korkealla entisiin tuuliin! Harmittavaa silti jättää tänne taakse mielettömät kaverit ja ihmiset. Luulen kuitenkin meidän pitävän kovinkin paljon yhteyttä ja tapaavankin vielä useasti, toivon niin ainakin koviten!
Eilen sain ilmoituksen, että nyt on sänky omaan kotiin tilattu - ja tuollaiset viestit kyllä vakuuttavat, että paluun suhteen oikea ratkaisu on tullut tehtyä, siellä se minun näköinen elämäni odottaa. Ihana time out täällä Sveitsissä, mieletön kasvunpaikka, uskomaton tarina, mutta Suomessa on koti ja koti voittaa niinkuin kivi voittaa sakset.

Omistettu Minnalle! ;)

Sunnuntai-iltana en tosiaan sitten päätynyt joogaan. En potenut krapulaa, mutta jokainen tietää sen pienen huononolon jyskeen takaraivossa, joka saattaa hetkenä minä hyvänsä ottaa vallan. Näinpä päätin olla altistamatta itseäni krapulalle, jota 40asteinen treenihuone puolentoistatunnin ajan voisi edesauttaa. Lähdin sitten auringonpaisteeseen kierelemään vanhaa kaupunkia - ja onneksi en mennyt joogaan. Jo kävely nostatti otsalle tuskan hien... Kaunis oli päivä ja hyviä olivat liitulakut joita yltyvässä krapulassani kävin sitten ostamassa, oli kyllä hyvä veto!

Uusi viikko taas pyörähti käyntiin ja maanantai oli vapaapäivä. Päätin pitää todellisen time out-päivän, sillä monta viikkoa olin vain painanut tukkaputkella, jos jonkin näköisessä tapaamisessa ja tempauksessa. Heräilin hitaasti ja maanantain kokokohta olikin kuudelta alkanut jooga. Ei siitä sen suuremmin kerrottavaa, ihana päivä, joskus vaan täytyy päästä totaalisesti nollaamaan kaikki koettu ja kertynyt!
Tiistai olikin sitten taas paluu arkeen. Lapsenhoitoa kuuteen saakka ja joogassakin toki piti illalla pyörähtää. Sabina otti luottokorttini taas itselleen edellisellä viikolla, sillä hänen kortilta olivat loppuneet rahat. Ennen olemme tehneet niin, että ostan omilla rahoillani ruokaa ja he maksavat kuiteista takaisin. Nyt en ollut ostanut mitään koko viikonloppuna, sillä oli pakko yrittää säästää viimeisiä varoja serkun muutaman viikon päästä koittavalle vierailulle. Maanantai-iltana purnasin kovaan ääneen poikaystävälleni kun perhe ei yhtään huomioi minua ruokaostoksissaan. Tietävät, etten syö sokeroitua jogurttia ja syön paaaljon kasviksia. Tiistaiaamuna sitten kaiken kiireen keskellä Sabina kysyi tarvitsenko rahaa ruokaan ja antoi satasen "käytä vain itse, ei tarvitse meille ostaa".. Olisi aika pommi kun lopulta paljastuisi, että kyllä täällä muuten suomea osataan ja ymmärretään!

Keskiviikon työpäivä tuntui järkyttävän pitkältä! Tiesin, että kone Helsingistä laskeutuisi Zürichiin 18.15 ja sitä odotellessa meni kahvikuppi jos toinenkin. Lopulta Sabina tuli kotiin puoli neljä ja koitin vielä malttaa hetken istua ja olla kotona. Puoliviideltä oli kuitenkin lähdettävä, sillä halusin käydä ostamassa kulkuliput valmiiksi ja kävellä keskustanpoikki ihanaan suklaapuotiin ostamaan tervetuliaissuklaat. PS. Kolme suklaapalloa 9FR.
Hyppäsin junaan kohti lentokenttää ja siellä hetken sompailtuani menin terminaali 2 odottelemaan vieraitani. Kun istahdin siihen odotteluaulan penkkiin kello näytti 17:27. Ja voin kertoa, että se odottavan aika on helvetin pitkä! Odotus kuitenkin palkittiin ja illalla hotellille tavarat vietyämme lähdimme ulos syömään hyvää pastaa. Ravintola, jonka nimi on SpaghettiFactory ei voi olla muuta kuin hyvä! Hotellineidin kanssa tosin tuli pientä ongelmaa. Hän sanoi, että huone on singleroom. Katsoimme hetken toisiamme ja kysyin eikö ole lastenvuodetta ja vastaus oli että ei. Sitten lopulta hän sai sanotuksi, että varaus on vain aikuiselle ja lapselle... En halua tietää mitä hän kuvitteli, mutta kotiin tulin nukkumaan ja vieraat saatiin majoitettua.

Keskiviikkoiltana menimme siis katsomaan Penelope Cruzin tähdittämää Elegy-elokuvaa, mikä oli varsinainen taidepläjäys. Hitaasti etenevä tarina ja selkeästi kuvatut kohtaukset olivat välillä jopa ahdistavan todentuntuisia, mutta elokuva oli kaikenkaikkiaan hyvä. Täällä elokuva keskeytetään puolessa välissä ja seuraa jäätelötauko. Aivan yhtä yllättävästi elokuva taas jatkuu viidentoista minuutin jälkeen ilman mitään pehmentävää laskua. Kävin ostamassa meille namimagnumit:)

Torstai olikin sitten kovinkin Veeratäyteinen ja vain positiivisessa mielessä! Päivällä suunnattiin Sophien unien jälkeen, eli yhden maissa Veeralle kahville. Siinä parituntinen vierähti hyvässä seurassa ja pääsin todistamaan jääkaapinoveen niitattua legendaarista kontrollilistaa. Ilmeisen järjestysfriikki hostäiti on laatinut listan, joka pitää kuitata kolme kertaa päivässä, että paikka, esim keittiöntaso tai liinavaatekaappi on siinä kunnossa kuin sen kuuluu olla. Sain Veeran suostuteltua mukaan joogaankin, sillä verukkeella, et illalla sitten lähdetään yksille! Ja kokemus oli ilmeisen epämiellyttävä. Itse olin häkeltynyt siitä miten joku ei tykkää lajista johon itse olen hurahtanut aivan täysin. Kai kuumuus ja "epärauhallinen"jooga ei ole kaikkien juttu! No, sieltä kuitenkin kotiin selvittiin ja illalla Veera tuli meille puolenlitran viinipullon kera... Siitä ne yhdet sitten alkoi!

Sen jälkeen suunnattiin viinibaariin, jossa hyvä valkoviinipullo maksoi 18fr( eli 12€). Viinibaari on vähän erottissävytteinen, taustatelevisiossa pyörii muunmuassa pornoa, mutta viini on halpaa, joten miksei siellä olisi pistäydytty! Siitä suunnattiin Mascotteen, vähän hiphopsävytteiselle snobiklubille, joka nyt ei itselle ainakaan ihan lemppareihin lukeudu. Siellä kuitenkin oli ladies night eli päästiin sisään ilmaiseksi kahdenkymmenen frangin sijaan. Puheenlahjojahan siihenkin tarvittiin. Usein naiset voivat vain kävellä sisään, mutta tänä torstaina paikka oli päätetty pitää oikeasti K-21. Veera jo kaiveli kupeestaan 19-vuotiaan henkkarit, ja näytettiin stoppia. Hetki siinä piti suostutella ja poke kysyi minkä ikäinen minä olen, sanoin että 20 ja kaveri myös pian, ja näytti, että eikun sisään. Jes. Ja saatiin ilmaiset proseccolasilliset sisäänpääsyn yhteydessä! Ja jotta käsitys yksille menee taas perinteiseen, kävin tilaamassa meille panaschet, eli oluet spritellä, on muuten hyvä keino saada halpaa olutta jotenkuten alas! Vessassa käytyämme emme voineet vastustaa kiusausta kokeilla seksileluautomaattia ja mitä mahtaisi yllätys sisältää. No saatiin muoviset rinkulalelut ilman seksiä. Se siitä viidestä frangista. Siitä sitten jo pienessä nosteessa siirryttiin kulmabubien kuninkaaseen Nelsoniin - kaikkien suureksi yllätykseksi. Hetkeksi valloitettiin tanssilattiat, mutta kun Ilkka Kanervan näköinen keski-ikäinen juippi tulee kolkuttelee olkapäitä, oltiin sitä mieltä, että olisi ehkä syytä siirtyä lavoilta tiskille. Nelsonissa työskentelee yksi suomalainen baarimikko ja se on ilmeisestikin yleisemmässäkin tiedossa. Kaksi vanhaa - taas ällötystä - tilasivat tytskyltä viskiä suomeksi. Meillä meni pasmat aivan sekaisin ja parit sanat sitten vaihdettiinkin tämän finskin lentäjän ja hänen never heard- kaverinsa kanssa. Alettiin saada Nelsonista tarpeeksemme ja mietittiin mihin seuraavaksi. Matti kukkarossa ja nälkä vatsassa päätettiin suunnata kotiin grillin nimeltä McDonalds kautta. Herranjumala sitä puljua on tullut tuettua! Ilmeisesti alkoholilla on asiaan jotain vaikutusta, sillä ennen näitä rappiollisia viikkoja en ole syönyt siellä kahteen vuoteen. No nyt kuitenkin kävi näin ja hyvä oli sveitsiläinen juustohampurilainen. Ilta jatkui kotiin konttauksella ja normaalisti 25 minuutin matka kului huomattavasti verkkaisemmin. Kameran kuvat hiekkakasassa makaavasta Veerasta ja kaivinkoneenkauhassa istuvasta Heliannasta selittävät asiaa.. Hauskaa oli vaikka pieni alavirehän siitä seuraavaan päivään päälle jäikin!

Perjantai-iltapäivänä hyppäsin junaan kohti Weinfeldiä pitämään Kaijalle seuraa tämän perheen ollessa lomailemassa. Kaija asuu keskellä ei todellakaan mitään. Yleensä sveitsiläistä maisemaa koristaa vuoret tai muuten kauniit maisemat tai alueella on edes suuri kaupunki, mutta Kaijan harmiksi tältä alueelta ei rehellisesti sanottuna löydy mitään. Siellä jokatapauksessa saatiin hyväruoan merkeissä iltavierähtämään. Kaija tyhjensi siinä minunkin huomaamattani (en jostain syystä ollut apuna) punkkupullon (näin täällä au pairit siis elävät) ja ilmeisesti hieman humaltuikin, sillä illalla lähti viestiä tuntemattomille kaksoisveljille. Kaijan isä on tiedossa, mutta ei ole lainkaan kiinnostunut mitä tyttärelle kuuluu. Kaijalla kuitenkin on muutaman vuoden nuoremmat kaksoisveljet, joille kyseinen mies on isäksi ilmoittautunut. Kaksoset ovat aivan samannäköisiä ja laulavat mielettömän hyvin. Katsoimme youtubesta videoita, joissa he laulavat osallistuttuaan Viron idolsiin. Oli todella herkistävää. Kaijalla ei ole käsitystä ovatko veljet hänestä tietoisia, mutta yhteydenotto kynnys on nyt kuitenkin ylitetty ja vastausta odotellaan!
Puhun melko usein unissani, mutta päivä englantia sönkötettyämme oli tehnyt yöllä sellaisen ihmeen, että puhuin unissani englantia!!! Uskomatonta. Huvittavaa huomata miten jo normaali ajatuksenjuoksukin kulkee välillä englanniksi vaikka varsinkin viimeaikoina kontaktini täälläkin ovat olleet aika suomipainotteisia.

Lauantaina hypättiin sitten junaan kohti Zürichiä ja meille valmistautumaan pienimuotoista läksäri-iltaani varten. Harmittavan moni ei sitten lopulta päässytkään käväisemään illan aikana ja pidot jäivät vähän laimeiksi. Ruoka oli aivan mieletöntä ja seura toki myös. Söin lihaa herkkusienikastikkeella ja lohkoperunoita, Riikalla oli kasvisröstiä, Minnalla kanankoipea ja spagettia ja Kaijalla kotletti, vaikkei hän tiennyt tilanneensa kotlettia, mutta sellaisesta he laskuttivat. Riikalta sain kotiinpaluulahjaksi tietysti suklaata ja sveitsinenäliinoja, sööttiä. Tottakai tein vanhan kikan ja avasin suklaan siinä, jotta jokainen voi illan mittaan napsia, eikä tarvitse itse levyllisiä syödä. Ei tarvinnut suklaata kotiin kantaa, hyvin kävi kaupaksi. Potkaistiin ilta käyntiin valkoviinispritellä ja maksettiin lasku.

Suunnitelmia pohtiessamme ajateltiin, et mennään johonkin perusmestaan drinksulle ja mentiin ziczaciin mikä on ihan hyvä paikka (parempi kuin Nelson). Siellä tulivat sitten illan mittaan käymään Veera poikaystävineen sekä mukaan liittyi Hanne. Ensin oli tarkoitus lähteä jollain klubilla käymään, mutta sinne on niin kaamean paljon sisäänpääsymaksu, että tuntui tyhmältä lähteä kuluttamaan rahojaan kun ZicZacissakin oli ihan ok meininki. Joten jäätiin sitten siihen. Itse en oikein edes saanut päälle sellaista kunnon bilevirettä, joten tuntui että juhlat jäivät vähän laimeiksi.. Muttei aina voi jaksaa ja pitää sitten Tiinan kanssa lähteä viimeisenä viikonloppuna ehkä jopa niille klubeille! Kolmen aikaan lähdettiin sitten kukin valumaan kotejamme kohti. Itse kävellen, muut junalla. Ja ainakaan oma reittini ei vienyt McDonaldsiin, wihii! Olen ottanut tavaksi kävellä kotiin ja lisäillä illalla koneelle kuvat niin siinä sopivasti selviää ennen nukkumaan menoa ja ei tarvitse krapuloista aamulla kärsiä.

Kiva viikonloppu on ollut, mutta kyllä nyt taas on kiva rauhoittua, tykkään käydä ulkona ja pitää hauskaa, mut varsinkin alkoholin kans pitää olla tietyis rajois, ainakin itselle ei tuu kun huono mieli jos tulee liikaa litkittyä. Tänään ajattelin vielä rauhallisesti tässä aamun herättyäni suunnata kävellen joogaan ja vain nauttia ja rentoutua. Huomennakin on vapaapäivä, ihanaa!

Tämä viikko on kuin lentänyt. Aika on kulunut valtaisan nopeasti ja enää muutama viikko edessä ennen kotiinpaluuta. Kaiken päälle niitä nopeuttamaan tulevat suomituttavat, joten aika finaalissa tässä aletaan olla. Nyt kotiin paluu on alkanut jo vähän harmittaa ja pelottaa. Suomessa minua odottaa ihana, oma elämä, mutta tämä time out life täällä vain huikentuu loppua kohden. Olen tavannut viimeviikkoina aivan mielettömiä ihmisiä, joiden seurassa todella viihtyisin täällä vielä monta monituista kuukautta. Tiistaina Veera ja pikkumies Kevin olivat meillä kylässä, lasten oli tarkoitus leikkiä, mutta Sophie vetikin maratonpäikkärit ja nukkui koko päivän aikana 8h. En estellyt. Ihana välillä vaan olla ilman, että joku nykii hihasta ja on täynnä tarpeita ja vaatimuksia. Keitettiin herkkukahvit ja Kevin napotti kiltisti syöttötuolissa. Tiistai-iltana tuntui, etten yksinkertaisesti jaksa raahautua joogaan, mutta vedin elämäni parhaan tunnin. Kykenin tekemään kaikkea mihin en ennen ole pystynyt ja todella nautin kokonaisesta puolitoistatuntisesta, jes!

Keskiviikkoa nopeutti pääasiassa vapaalla ollut au pair Minna. Aamusta suunnattiin joka viikkoiseen au pair miitinkiin Starbucksiin ja nautimme aamulatet. Tänä keskiviikkona osanottajamäärä oli huikeat neljä sinne saapuessamme, mutta ajanmittaan sinne valui enemmän porukkaa. En kuitenkaan erityisemmin tykkää siitä tapahtumasta. Ensinkin ajankohta on aivan perseestä. Meistä jokainen on au pair ja tapaaminen on kello kymmenen!? Siellä on noin kaksi ihmistä kello kymmenen ja muut tulevat kun ehtivät. Ilmeisesti näitä iänikuisia perinteitä ei sovi mennä muuttamaan kokoontumalla paikalle vaikka tuntia myöhemmin. Kun sitten saat luusi raahattua paikalle, et löydä istumapaikkaa. Tässä Starbucksissa on paaaljon suuria upottavia nojatuoleja ja kun paikalle sattuu 15 au pairia vaunuineen kerralla keskustelu rajoittuu aika pienelle alueelle. Usein siellä onkin jo valmiiksi muodostuneita ryhmiä. Vanhat jenkit, jotka ova muuttaneet kotoa 24-vuotiaina ja ovat au paireina vielä viiden vuodenkin jälkeen. Uudet jenkit, joilla on vielä hammasraudat ja ,eh? joka lauseen lopussa sekä hylkiöeurooppalaiset.

Käytiin varaamassa pöytä lauantain läksiäisiäni varten - tällä kertaa todella halusin siihen sveitsiläiseen, josta ei aiemmin löytynyt tuolejakaan ja nyt varaus neljälle on tehty. Joka toiselle kutsutulle tulee vieraita Suomesta juuri kyseisenä syyslomaviikonloppuna, joten osanottajamäärä on pieni, mutta pidot vain paranee, eikö?! Ja muutkin sitten yhtyvät karkeloihin kunhan suunnistetaan jatkoille, eli isot hipat tulossa, kivaa! En malta odottaa! Ravintolakeikan jälkeen, vaunuja työntäneenä jos jonkinlaisia mäkiä ylös, hikeä valuen suunnattiin ruokakauppaan tekemään jääkaapintäydennysostokset. Huh se on hurjaa puuhaa! Onneksi tälläkertaa oli Minna apuna työntämässä vaunuja, joten homma hoitui melko kivuttomasti. Tultiin meille tekemään ruokaa ja tehtiinkin taivaallisen hyvää kasvissosekeittoa leivän kera. Usein itselle ei tulee kovin kummoisia ruokia laiteltua, koska se vie aikaa ja annoksista tulee niin julmetun isoja, että niitä saat sitten puputtaa monta viikkoa perä jälkeen.

Loistavan ruoan täyttämällä vatsalla vietiin Sophie Sabinalle yliopistolle ja vahtivuoro vaihtui. Käveltiin Minnan kanssa vanhankaupungin pienillä kujilla kohti Zürichjärveä, jossa me tapaisimme Veeran. Matkalla löydettiin joku nallekarkkikauppa ja kun oli aikaa päätettiin kurkata sisään. Siellä oli salmiakkia, liitulakuja, noitapillejä... Menin aivan täysin sekaisin! Ihana miesmyyjä, joka oli tosi symppis ja innoissaan karkeistaan, eikä yrittänyt mitään flirttiä, jota usein saat miehiltä jos katsot heitä silmiin, antoi maistiaisia, lähes kaikista laaduista. Ja varsinkin kuultuaan meidän olevan Suomesta meno vain yltyi. Salmiakki ja liitulakut olivatkin suoraan Suomen tehtaalta -ja aivan tuoreita. Asiointi hoidettiin saksaksi ja saatiin molemmat olla kovin ylpeitä. Ja piti meidän ostaa vähän namua mukaankin illaksi suunniteltuun leffaan.

Aiemmin samana päivänä olin yrittänyt metsästää itselleni tiettyä meikkivoidetta, josta niin kovin pidän. Eihän sitä sitten löytynyt. Tai löytyi, mutta väristä W5 ylöspäin. Laitoin testeriä kädelleni ja sitä olisi voinut luulla poskipunaksi! Ei löytynyt suomenlipulla varustettua "suunniteltu suomalaiselle vaalealle iholle"-meikkivoidetta. Olin jo heittänyt kotona edellisen kappaleen roskiin, joten uusi oli tavalla tai toisella saatava. Suomen S-ryhmäävastaavasta konsernista Coopista sitten löytyi muutamia vaihtoehtoja, kokeilin sävyä nude ja siitä oli nude yhtä kaukana kun luonnolliset huulet nudehuulipunaa käyttävien nuorikkojen huulilta. Lopulta löysin Nivealta jonkun ei niin laadukkaan näköisen purnukan, joka näytti edes jokseenkin kelpaavalta, se oli varmaan nimeltään "white".  Ja samalla reissulla ostin kamman, jota ilman olen täällä sinnitellyt ja elellyt sen jälkeen kun unohdin omani Suomeen. Minulla ei ole täällä mitään hiusaineita, ainoastaan Shampoo ja hoitoaine, ei edes lakkaa, aika säälittävää. No mutta nyt on edes kampa!

Kauneudenhoito on täällä muutenkin jäänyt melkoiselle retuperälle. Hiukset rehottavat kaksihaaraisiaan ja pieni rasvankiilto kuuluu vain asiaan. Sääret ja kainalot, kulmakarvoista puhumattakaan saavat odotella päivän jos toisenkin melkoisen luonnollisessa tilassa uutuuttaan kiiltävää epilaattoriani. Kantapäistä kuuluu samanlainen ääni kuin porkkanaa raastaisi sukkia jalkaan laitettaessa ja vanhat kynsilakat saavat lohkeilla pois omia aikojaan. Ei ole väliä, ei täällä kukaan sinua päiväsaikaan katsele. Lapsi likaisilla limaisilla käsillään tarttuu hiuksiisi ja repii puserot päältäsi, vaatteet ovat aivan porkkanasoseessa päivän päätteeksi ja sormet haisevat vauvankakalle ja bepanthenille. Kun palaan Suomeen, en kyllä viikkoon ilmoittaudu töihin. Keskityn vain itseeni, raspaamaan kuivat kohdat kehostani, rasvaamaan ihon pehmeäksi, poistamaan häiritsevät karvat ja vain nautiskelemaan, hemmottelemaan ja palkitsemaan itseni, sillä todellakin, silloin voi huokaista "selvisin".

Huh! Oli taas sellainen viikonloppu että! Täytyi huoahtaa kun taas arki alkaa, että saa vähän palauteltua voimavaroja takaisin. Nukuin torstai-perjantai vastaisen yön todella huonosti. Vielä kolmelta yöllä vilkaisin herätyskelloa ja panikoin, että eikö se uni koskaan tule! Aamulla oli sovittu tapaaminen Minnan kanssa, joten aamulla olisi päästävä sängystä ylös. Ja heräsinkin ennen kuin kello edes soi. En osaa nukkua enää yhtään jos joku on hereillä täällä asunnossa. Pienessä pöhnässä ja tunnelitilassa sitten lähdettiin käymään kahvilla ja ihana seura takasikin hyvät kahvit ja maisteltiin me yhdet herkkusuklaatkin, viikonlopun kunniaksi! Päätettiin jopa lähteä porukalla käymään yksillä illalla. Ja yksillehän sitä sitten joogan jälkeen suunnattinkin... Ja kaksille. Anetella lähti seuraavana aamuna lento Suomeen, joten päätettiin lähteä viimeisillä trameilla kahdentoista kieppeillä kukin kotiaan kohti. Kellon tullessa kohti kahtatoista, ehkä hieman miehenkipeä Anette oli sitä mieltä, että meillä on myös seuraavanlainen vaihtoehto: Ottaa taksi, hän maksaa. (Anette ei siis suinkaan ole au pair (sillä palkalla ei paljon takseja (ja kokoiltaa) tarjota). Ja niimpä sitten McDonald'sin (kyllä tullut sitäkin laitosta tälläviikolla tuettua) kautta taksilla kotiin kello kolme.

Lauantaina hypättiin Annin kanssa junaan kahdeltatoista, sillä olin saanut sille päivälle Tageskartin, jolla voi matkustaa niin paljon kuin vaan 30frangilla. Lähdettiin kohti Luganoa. Kolmen tunnin junamatkan jälkeen olimmekin kuin Italiassa. Maisemat olivat mielettömät ja palmuja oli kuin Suomenmaassa koivuja. Oltiin todella lumoutuneita ja sääkin sattui olemaan mieletön. Kaikenkukkuraksi kaupungissa oli meneillään suuret markkinat ja hiljainen kävely olikin oikein mainio tapa tutustua pieneen kauniiseen kaupunkiin, varsinkin suhteellisen heikossa hapessa muutaman valvotun yön jälkeen. Kävimme myös suklaatehtaalla, jossa oli rajaton määrä maistiaisia. Suomen jälkeen (perjantaita lukuunottamatta) en ole syönyt suklaata, mutta siellä syötiin nälkäämme ja päätettiin, että se saakin riittää lounaaksi! Illalla sitten käytiin taivaallisen hyvällä pastalla ja lasagnella.. nam! Taas meni nukkumaanmenoaika kovinkin myöhäiseksi, sillä vasta kahdentoista pintaan oltiin Zürichissä. Kaikin puolin kiva ja käymisen arvoinen reissu!

Sunnuntaiaamu alkoi leppoisasti joogan parissa. Jos voin välttää niin en enää koskaan mene sunnuntain keskipäivän joogaan. Huone oli tupaten täynnä ja teki lajista tietysti vieläkin raskaampaa! Siitäkin kuitenkin selvittiin ja pikaisen siistiytymisen jälkeen mentiin leffaan kahden uuden au pairin kanssa. Toinen on itseasiassa kotoisin Siilinjärveltä, eli aivan naapuripitäjästä. Huvittavaa, että pitää tulle tänne asti et törmää sellaisiin ihmisiin. Toinen on Jossu, joka tulee tänne viikonkuluttua. Ollaan pidetty yhteyksiä ja selvisi itseasiassa, että hän on Kuopiolaisia ja hänen pikkuveljensä on minun pikkusiskon poikaystävän kavereita. Pieni on maailma! Mamma Mia oli oikein herttainen leffa ja vapaalipun arvoinen näkykokemus. Leppoisa musikaali oli ajatuksia herättävä ja huomasin kyynelehtiväni ikävääni. Aloin miettiä, miten lyhyt elämä oikeastaan on. Mistä tietää, että tekee oikeat ratkaisut, mistä tietää että viettää elämänsä oikeiden ihmisten kanssa eikä tarvitse jälkeenpäin katua?

Tänään maanantaina lähdettiin vaavin kanssa shoppailemaan ja kahville taas ihanaisen Minnan kanssa. Hänellä on kolmena päivänä viikossa päivällä vapaata, joten usein ollaan sillon toisiamme tavattu. Ihana piriste rankkaan babysittauspäivään. Tuli osteltua paljon, jopa ehkä yhdelle päivälle aivan liikaa! Lisäksi ostin paljon sovittelemani takin kokoa M ja se osoittautuikin liian isoksi, joten lähdenpä tästä sitä vaihtamaan. Toivottavasti vielä on kokoa S jäljellä, tykkään nimittäin kyseisestä takista aivan valtavan paljon! Shoppailuihin!!